Isä ja tytär saunassa
Tuona kesänä olin täyttänyt 22 vuotta, kun ajelimme poikaystäväni Markun kanssa kohti isäni mökkiä. Minua tuleva ilta hermostutti jo valmiiksi, koska isäni ei ollut koskaan tullut oikein toimeen Markun kanssa ja heidän välilleen usein syntyi enemmän tai vähemmän sanaharkkaa, etenkin jos molemmat olivat hieman maistelleet. Tunnelma oli kireä muutenkin, koska muutaman vuoden kestänyt suhde Markun kanssa oli jo alkanut osoittaa hiipumisen merkkejä, enkä ollut saanut edes seksiä Markulta useampaan kuukauteen. Itse asiassa itseäni ei kiinnostanut enää juurikaan koko suhde ja haaveilin päivät pääksytysten puuhailusta vanhempien miesten kanssa. En tiedä miksi, mutta vanhempia miehiä ajattelin aina päivittäisten sormileikkieni aikana. Saavuimme iltapäivästä mökille ja kannettuamme kassimme sisälle tupaan liityimme terassille isäni seuraan, joka oli jo valmiiksi pienessä hiprakassa. Isäni oli viisissäkymmenissä, ikäisekseen ihan komea, johtajatyyppiä oleva perisuomalainen mies. Elintaso näkyi...